Lopahtaako gingabloggaajien into?

Harmikseni olen joutunut huomaamaan, että valitettavan moni gingabloggaaja on lopettanut tai laittanut bloginsa jäähylle hyvin varhaisessa vaiheessa. Bloggaus on muutenkin hyvin suosittua jo pelkästään gingapiirien ulkopuolella, joten ginga-aiheiset blogit missään nimessä ole ainoita, joiden kirjoittajien into lopahtaa voi lopahtaa herkästi. Nyt on aika pohtia lopettamisen tai innostuksen loppumisen syitä. Onko syynä ajan riittämättömyys kirjoitella vapaa-aikana, samojen aiheiden toisto, väärät lähtökohdat bloggaamiseen, kenties painostus tai "muoti"?

Oma innostukseni bloggaamista kohtaan on nousussa ollut jo pitkään. Aiheita tunnun keksivän aika hyvää vauhtia, mistä hieman yllätyin, sillä koin aluksi blogin kirjoittamisen rajoittuen yhteen aiheeseen melko rajoittavan tekijänä. Positiivinen yllätys on ollut, että uusia aiheita keksii aika-ajoin kumpaankin blogiin, joskus jopa muiden samasta aiheesta kirjoittelevien teksteistä.

Mainitsin ensimmäisessä kappaleessa sanan "muoti". Kuten olen jo muutamassa tekstissä toistanut, muodilla tarkoitan nimenomaan näitä "suosittuja fanitusmuotoja", joista ei siis sen enempää tässä tekstissä. Tiedossamme on, että bloggaaminen on suosittua ja senpä takia sitä halutaankin kokeilla. Kuten keräilyn ja vaikkapa fan artin teossakin, voi bloggaamisenkin suhteen joutua totemaan, ettei harrastus ollutkaan se "oma juttu". Esimerkiksi itse olen parin aiemman tanssiharrastuksen kohdalla joutunut näin toteamaan, vaikka aluksi tuntuikin, että tykkään X lajista hirveästi, mutta kun sitä kokeilin, ei se ollutkaan niin kivaa kuin mitä olin kuvitellut.

Ikäväkseni olen myös saanut huomata, että samoista aiheista kirjoittaminen tuntuu kyllästyttävän montaa lukijaa. Kyselin taannoin Kaksoissolan foorumilla gingabloggaajien ja blogilukijoiden mielipiteitä siitä, millaisia tekstejä he lukevat eniten ja millaiset tekstit kiinnostavat, eivätkä vastaukset yllättäneet: Uudet, tuoreita, ajankohtaisia aiheita käsittelevät aiheet, tietopaketit sekä oheistuotteista kertovat tekstit kiehtovat eniten, eikä ihmekään, itsekin koen ne kaikista kiinnostavimmiksi. Erityisesti mielipidetekstit ovat suosittuja ja hämmästyksekseni suomijulkaisujen (erityisesti Weedin) arvostelut ovat taasen niitä ei-mielenkiintoa herättäviä. Itse kun GDW:n osista tykkään arvosteluja tehdä, on hieman ihme, että niitä ei koeta kovin kiinnostaviksi, sillä huomattava osa blogini kommenteista tulee lähes aina nimenomaan arvosteluteksteihini. Toisaalta on hyvinkin ymmärrettävää, että on tylsää lukea aiheesta, josta voi periaatteessa lukea itsekin, kun käy vain kioskilta ostamasta pokkarin käsiinsä, mutta itse ainakin tykkään lueskella muiden mietteitä osien kulusta ja juonenkäänteistä - vaikka nehän voi yhtä hyvin lukea foorumeiltakin. Toisaalta, niin voi monen muunkin asian..

Onko siis samojen aiheiden "toisto" yksi syy sille, miksi moni bloggaaja lopettaa tai kyllästyy nopeasti? Kokevatko he bloginsa yksitoikkoiseksi "massan" seassa? Koetaanko samoista aiheista kirjoittaminen kiusalliseksi ja pelätään, että siitä tulee sanomista, kun joku muu on jo siitä ehtinyt kirjoittaa? Minusta samojen aiheiden käyttäminen on ihan luonnollista, enkä näe siinä mitään väärää (toki tekstin pitää olla itse kirjoitettu ja sisältää omia mielipiteitä) ja erilaisten, hyvin kirjoitettujen tekstien lukeminen on aina nautinnollista. Blogitekstien on tarkoitus herättää keskustelua ja keskustelu onnistuu kirjoittamalla samasta aiheesta kuin toinen blogisti tai vaihtoehtoisesti kommentoida mielenkiintoista tekstiä. Muutenkin Ginga on aiheena periaatteessa aika rajallinen, joten olisi oikeastaan aika ihme, jos blogit eivät "toistaisi toisiaan" tavalla tai toisella. Jos pelkää sitä, ettei erotu joukosta sen takia, että kirjoittaa samasta aiheesta kuin moni muukin on jo kirjoittanut, on turhaa, sillä uskon, että samaa aihetta tärkeämpää on se, että kirjoittaja kirjoittaa mielenkiintoisella tavalla, perustellen ja omaa tyyliään mukaan tuoden tekstiinsä. Näin jokainen blogisti yksilöityy. Luovuus on tässä harrastuksessa enemmän kuin sallittua.

Onko Ginga blogin aiheena liian suppea? Voiko siitä keksiä kirjoitettavaa loputtomiin?

Samojen aiheiden lisäksi mainitsin aiemmin aika. Moni gingafani käy koulussa ja töissä ja kaiken kukkuraksi saattaa harrastaa jotakin muuta vapaa-ajallaan. Ei ihmekään, ettei inspiraatio aina riitä, kun on muutenkin väsynyt. Siksipä kehotankin bloggaajia olemaan stressaamatta. Ei kaikkien tarvitse julkaista uusia tekstejä useita kertoja viikossa. Itselläni toistaiseksi on hyvä tilanne sen suhteen, että vaikka käyn koulua ja töissä samaan aikaan (plus tanssiharrastukset ja kaverien tapaamiset), minulla on silti melko paljon vapaa-aikaa, kun töitä ja koulua on parina päivänä viikossa. Saa tosin nähdä, miten käy, kun koulu jää pois ja vuorotyö tulee tilalle.

Bloggaaminen vääränlaisista syistä. Koska bloggaaminen on todella suosittua, etenkin gingapiirien ulkopuolella tietynlaiset blogit ja persoonat niiden takana alkavat kerätä ennätysmääriä lukijoita. Itse luen esimerkiksi blogia, jolla on lähes 3000 lukijaa ja tiedän vlogaajia, joilla on useita kymmeniä tuhansia seuraajia. Ei siis ihme, että moni haluaa pyrkiä samaan ja saada äänensä kuuluviin ilman, että omaisi jotain taka-ajtuksia. Blogimaailmassa on helppoa tulla suosituksi ja tunnetuksi, mutta jos kirjoittaminen perustuu vain siihen, että haluaa blogilleen lukijoita, suosiota ja kehuja, ei pitkälle pötkitä. Huono maine kiirii kauas ja se saattaa jäädä kytemään pitkäksikin aikaa, vaikka tapansa muuttaisikin. Gingamaailmassa on onneksi sellaista porukkaa, joka aidosti on kiinnostunut kirjoittamaan itselleen tärkeästä aiheesta ja sen huomaa tekstien sisällöstä - ollaan aidosti omia itsejään, eikä yritetä esittää mitään muuta. Mutta vaikka gingabloggaajat ovatkin hyvin aitoja ihmisiä ja mukana on monta erilaista persoonaa, olen silti pohtinut, että koetaanko näissä piireissä stressiä kirjoittamisesta? Koetaanko stressiä siitä, että jos ei ole aktiivinen tai keksi houkuttelevia aiheita, ei saa myöskään lukijoita? Vaikuttaako kirjoittajan ikä asiaan? Lukijoiden määrä ei mielestäni koskaan ole suoraan verrannollinen tekstin laatuun tai siihen, kuka blogia kirjoittaa. Ei ole väliä, onko kirjoittaja entuudestaan tuttu tai "suosittu". Lukijoiden puute voi hyvin johtua siitä, että tietynlaiset tyypit eivät vain ole löytäneet blogia - kaikki eivät myöskään välttämättä lisää lukulistalleen blogeja, vaan saattavat seurata sitä aktiivisesti "ulkopuolisena". Ei siis kannata huolestua, vaan kannattaa alkaa mainostaa blogia itselle mieluisalla tavalla. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin ensisijaisesti sitä mieltä, että blogia kirjoitetaan aina itseä, ei muita varten. Kommenttien saaminen ja keskustelun herättäminen tekstien ansiosta on kivaa, mutta se ei saisi mennä koskaan itse aiheen edelle.

Näin lopuksi haluan jälleen rohkaista uusia gingafaneja aloittamaan blogin tekemisen tai jatkamaan sitä. Jokaisella tietysti on omat henkilökohtaiset lähtökohtansa sille, koska ja miksi haluaa blogata, mutta tässä vielä LINKKI tekstiini, johon olen kirjoittanut hyviksi havaittuja tapoja aloittaa bloggaaminen.

Mainostaisin vielä lopuksi uutta ginga-aiheista Facebook ryhmää, johon suosittelen jokaista huumorintajuista liittymään. Ginga's Spring blogin kirjoittaja loi sivun "Vain gingajutuille". Linkistä klikkaamalla pääset aihetta käsittelevään tekstiin ja tekstin kautta Facebook linkin luokse.

Arvostelussa: Tähdenlento -lehti 2#

Pakko kai se on minunkin, kun muutkin. Arvostelussa tällä kertaa Hopeanuoli-faniyhdistyksen jäsenlehti Tähdenlennon toinen osa. Ensimmäistä osaa jäsenlehdestä en ole tilannut, mutta sain sen kaverini luona selailtua ja kiinnostuin kieltämättä heti seuraavan numeron tilaamisesta. Ensimmäisessä lehdessä tykkäsin kovin siitä, miten paljon vaivaa siihen oli nähty, mutta täytyy sanoa, että kyllä tämä uudempi numero vie voiton 100-0! Ensimmäisen numeron puutteet on hyvin korjattu ja esimerkiksi lehden ulkoasu on omaan silmääni paljon miellyttävämpi kuin edellinen.

Jäsenlehden kansikuva oli mieluinen.

Jäsenlehti oli oikein siisti ja huomaa, että sen työstämisestä on oltu kiinnostuneita. Täytyykin tässä vaiheessa röyhistellä rintaa ja mainostaa, että pääsin itsekin periaatteessa osallistumaan jäsenlehden tekemiseen - vaikkakaan en varsinaisesti mitään tehnyt. Minua nimittäin haastateltiin artikkeliin nimeltä Fanituksen monet kasvot kahden muun fanin lisäksi. Oli hienoa päästä mukaan tällaiseen juttuun, toivon mukaan pääsisin jossain vaiheessa enemmänkin lehden tekemiseen mukaan, tosin en tiedä, vaaditaanko siinä jäsenyyttä. Itsehän siis en yhdistykseen kuulu, mutta olen kyllä kovin innostunut tästä fanilehti asiasta. Lehden avulla fanit pystyvät lukemaan toistensa juttuja ja muutenkin tällaiset jutut yhdistävät hirveästi, kun itse fanit pääsevät tekemisen makuun. Jäsenlehti on varmastikin yksi hienoimmista ja kannattavimmista jutuista ikinä yhdistyksessä, sillä siitä ollaan huomattavalla tavalla kiinnostuneita ja moni sen tilaakin kotiinsa, vaikkei yhdistyksen jäsen olisikaan.

Mutta sitten itse lehden sisällön pariin. Kansikuva on mielestäni oikein miellyttävä. Itse tosin olisin valinnut yläsarakkeeseen erityylisemmän logon, joka sopisi ehkä paremmin tuohon punamustaan alakuvaan. Minusta on hienoa, että kansikuvasta näkee jo heti otsikkoja ja aiheita, mitä lehti sisältää - ei siis tarvitse ostaa sikaa säkissä ja tällaiset otsikoinnit alkavat kiinnostaa. Tykkäsin myös siitä, että aktiivit esittäytyivät ja on kiva katsella, miltä porukka näyttää ihan oikeesti oikeesti.

Isiksen tekemä juliste on ylihieno! Jotenkin en ole viime aikoina ollut niin mieltynyt Isiksen tekemiin Hopeanuoli töihin, mutta tämä on aivan älyttömän hieno! Kuvassa näkyy hyvin gingamainen piirrostyyli, mutta sen tunnistaa silti tekijänsä tekemäksi kuvaksi. Hahmovalinnat, asettelut, värit ja teema ovat mielestäni onnistuneet todella hienosti. Kuva on selkeä ja ehdottomasti sellainen, jonka seinälleen haluaa laittaa. Tätähän melkein luulisi itse Takahashin työksi, ellei Isiksen kädenjälkeä entuudestaan tunne!

Lehden artikkelit, sarjakuvat ja "puuhasivut" olivat hyvin monipuolisia ja tykkäsin niistä. Aiheet olivat kiinnostavia, ajankohtaisia ja niihin oli hyvin paneuduttu, mutta annan kuitenkin rakentavampaa palautetta sanavalinnoista, sillä paikoittain osassa tekstejä oli kohtia, joita oli hankalampi lukea. Erityisiä suosikkitekstejäni olivat mm. Elämää akitan kanssa, jossa mielestäni tuli hyvin esille asioita, joita kannattaa huomioida akitan kanssa - se ei olekaan niin helppo rotu välttämättä, kuten itse ainakin olen kuvitellut. Lisäksi akita on kaiketi aika harvinainen rotu Suomessa, joten oli kiva päästä lukemaan omasta suosikkirodustaan omistajan näkökulmasta. Jonkin verran olisin kuitenkin toivonut tekstiin enemmän konkreettisia esimerkkejä siitä, mikä akitasta tekee hienon koiran ja vähän esimerkkejä vaikkapa sen jääräpäisyydestä, tilanteita, joissa yleisimmät luonteenpiirteet tulevat esille yms. Kuvat olivat tosi suloisia, tässähän meinaa ihan koirakuume nousta! Myös horoskooppi osio oli mieluinen (olin Ben, jos jotakuta kiinnostaa), toivon mukaan tällainen tulee seuraavaankin lehteen! Kertomus Baltosta oli mielestäni kiva ja mielenkiintoinen, vaikka tarina aika tuttu minulle entuudestaan onkin. Minusta on hienoa, että lehdessä on juttua myös muista koira-aiheisista sarjoista, ne kun nykyään saavat tosi vähän huomiota ja moni varmasti sitä kautta löytää uusia sarjoja/elokuvia katsottavaksi. Sen sijaan henkilöesittelyosio oli ehkä sellainen, mistä en niinkään innostunut, vaikkakin siinä olevat kuvat oli tosi kivoja - väritetyt mallikuvat, ah <3 Toisaalta taas hahmoesittelyt ovat hyvä lisä siinä mielessä, että sarjaan tutustuva fani voi lukea hahmoista nippelitietoa helposti lehdestä.


Sarjakuvat olivat toinen juttu mistä tykkäsin. Pidin Antun tekemästä "doujinshi" henkisestä sarjakuvasta Kun en ole enää täällä. Mielestäni sarjakuvan aihe oli koskettava ja herkkä, niin kuin Antun tarinankerrontatyyliin ominaisesti kuuluukin. Ruudut oli piirretty huolellisesti ja kauniisti. Niissä oli paljon valo- ja varjoefektejä, joista pidin. Kyseisen lyhytsarjiksen pääsinkin jo lukemaan aika paljonkin etuajassa, kun ystäväiseni oli ottanut printin minulle ns. joululahjaksi.


Tässäpä pieni kooste omista mietteistäni tästä lehdestä. Jatkossa olisi hienoa lukea lisää ajankohtaisista, eri fanien kirjoittamista aiheista ja miksei jonkinlainen pieni hahmotestikin olisi kiva horoskooppiosion lisäksi. Panostettavaa voisi ehkä olla sanavalinnoissa ja tekstien sisältöjen "viilailussa", kuten aiemmin mainitsin, mutta nuo nyt ovat pieniä seikkoja kokonaisuuteen verrattaessa. Mielestäni tässä numerossa oli runsaasti asiaa, mutta sitä oli sopivasti. Täytyykin tästä lähtien alkaa kannattaa jäsenlehden ostamista, sillä tämä numero sai minut entistä innostuneemmaksi jäsenlehdestä!

Minne menet, Orion?

Animelehti julkaisi nettisivuillaan artikkelin, jossa kerrotaan gingafanien kannalta keskustelua herättäviä uutisia: Takahashi-sensei päättää Orionin ensimmäisen osan, eikä jatkosta vielä ole tarkempaa tietoa. Aihe on herättänyt kiivasta keskustelua foorumeilla ja moni on aiheesta ehtinyt kirjoitella blogiinsakin. En siis usko, että tulee yllätyksenä se, että minäkin päätin ottaa asian puheeksi blogissani, aihe on kuitenkin äärimmäisen ajankohtainen ja ajatuksia herättävä.

Orionia on ilmestynyt jo lähemmäs 30 mangapokkarillista tarinaa. Itse en tarinaa ole seurannut alkua ja muutamaa satunnaista osaa lukuunottamatta paljoakaan, enkä näin ollen ole yhtään perillä siitä, mitä tarinassa on ylipäätään tapahtunut ja mihin siinä ollaan edetty. Lukemieni keskustelujen perusteella Orionissa ollaan käymässä paraikaa "lopputaistelua", joten voitaisiin olettaa, että ensimmäinen osa/saaga päättyy taistelun loppumiseen. On hienoa, että saagassa on päästy vihdoinkin loppuun ja senpä takia minulla on asiasta hyvin ristiriitaisia tunteita. Toisaalta olen hyvin surullinen siitä, että joko tämä loppuikin, mutta toisaalta taas minulla on helpottunut olo, nimittäin en missään nimessä olisi halunnut Orionista yhtä pitkää kuin Weedistä.

Eräässä haastattelussa Takahashi sanoi jatkavansa Orionia niin kauan kuin elää. Moinen lausahdus kuulostaa varmasti hyvin turhauttavalta, ainakin minusta, sillä jos Orion venyy useamman kymmenen mittaiseksi sarjaksi, kuten Weed, menisi tarinasta hohto jossain kohtaa. Miksi siis sensei päättikin yhtäkkiä tyssäyttää tarinan kesken? Onko syynä tarinan huono menestys Japanissa? Orionistahan ei ole ilmaantunut vielä paljon yhtään oheistuotteita, eikä sitä ymmärtääkseni ole mainostettukaan niin ahkerasti kuin vaikkapa Hopeanuolta ja Weediä aikanaan. Syy voi olla myös se, että Takahashi onkin päättänyt lopettaa Orionin, jos hän on keksinytkin sille mielestään ytimekkään lopun, tai sitten sensei vain haluaa pitää pienen breikin ja kehitellä seuraavaan mahdolliseen saagaan uusia juonikuvioita ja aiheita. Jospa sensei on sairastunut vakavasti ja aikoo lopettaa tarinan ennen kuin kupsahtaa? Voisiko olla myös niin, että Takahashi on keksinyt aivan uuden tarinan ja innostunut siitä niin paljon, että haluaa jättää Orionin hetkeksi kesken? Kuka tietää.. Toivon mukaan aiheesta saadaan mahdollisimman pian lisätietoa. Vaikka Orion ei tarinana ole koskaan kiehtonutkaan niin paljon kuin aiemmat Gingat, on silti tällainen salaperäinen tarinan päättäminen kummallista, kun on periaatteessa ehtinyt jo varautumaan siihen, että sarja jatkuu loputtomiin.

Täytyy kuitenkin huomioida, että uutisessa puhutaan nimenomaan ensimmäisestä osasta ei koko sarjasta. On siis sinänsä positiivista, että voimme tuosta sanavalinnasta päätellä sen verran, että sarja todennäköisesti jatkuu jossain kohtaa. Se, miten kauan joudumme odottamaan, onkin sitten seuraava suuri kysymysmerkki. Tällä hetkellä toivon todella, ettei Orionin ensimmäinen osa lopu ihan seinään. Mielenkiinnolla odotan, mitä "viimeinen" pokkari tuo tullessaan. Toteuttaako Takahashi "uhkauksensa" Orionin mahdollisesta kuolemasta vai onko luvassa perinteistä tyssähtävää lopetusta?

Kun alkaa miettiä sarjan virallista nimitystä, on se nyt jälkeenpäin ajatellen aika järkeenkäypä: Ginga Densetsu WEED: Orion. Mitä jos ensimmäinen osa käsittelikin vain Orionia ja jos seuraavat osat onkin omistettu tämän sisaruksille Rigelille, Siriukselle ja Bellatrixille? Voisiko Takahashi tehdä jotain sellaista, vaihtelun vuoksi? Itse mielelläni lukisin kustakin pennusta oman lyhyen tarinansa vähän Shin Gaiden tyyliin, mutta koska käsitykseni mukaan ne ovat melko vahvasti olleet esillä tarinassa jo muutenkin, olisi erinäiset tarinat niille vähän turhia ja puuduttavia, etenkin, jos nekin venyisivät parinkymmenen pokkarin mittaisiksi.

Toisaalta, voihan olla niinkin, että nyt kun Orion menee hetkeksi tauolle, voi sen mahdollinen suomentaminenkin lähestyä.. Kuka tietää~

Jos joku haluaa muuten hieman olla perillä Orionin tämän hetkisistä juonenkäänteistä ilman, että haluaa ostaa mangaa, suosittelen lukaisemaan Hopeanuolen Tomodachin juonitiivistelmät. Viimeisimmän osan juonitiivistelmän pääsee lukemaan tästä.

Tesshin, Oun alkuperäinen perijä

Kiatsu ehdotti minulle postausta, jossa kertoisin oman näkemykseni siihen, miltä WEED olisi tarinana näyttänyt, jos Tesshin olisikin ollut Oun perijä, kuten alunperin pitkin olla. Kiitos siis hänelle postausehdotuksesta, tämä aihe on kieltämättä mielenkiintoinen. Kuten tiedämme, Weedin syntymästä ei aluksi tiedetty mitään, oli Oun johtajuus "luvattu" Tesshinille ja näin ollen hänen odotettiin olevan seuraava ylipäällikkö. Kaikki kääntyi kuitenkin päinvastoin, kun Weed ilmaantui kuvioihin.

Mitä siis olisi tapahtunut, jos Weed ei olisikaan noussut johtoon tai jos häntä ei olisi ollut ollenkaan?

Kun alan ruotia Tesshinin tämän hetkistä osaa Weedissä, on se melko mielenkiintoinen. Se on suurehkossa osassa ja sitä voisi periaatteessa kutsua Weedin "oikeaksi kädeksi", vaikkei sellaisia sankarillamme varsinaisesti olekaan. Kuitenkin Sniperin valheen takia Tesshin piti vihaa oulaisia kohtaan. Hän vietti myös aikaa kogien parissa kaukana Ousta, joten sinänsä ajatus hänestä nimenomaan Oun johtajana olisi ollut ehkä vähän outo. Miten Tesshin olisi johtanut joukkoja kogien mailla, kun pääkallopaikka on nimenomaan Oussa? Vaikkakin kogat periaatteessa ovat Oun ylipäällikön komennossa, ne eivät kuitenkaan varsinaisesti eläneet muiden kanssa, vaan omassa yksikössään erillään - osa joukoistahan palasi vanhoille sijoilleen.

Ajatellaan vaikka, että Hougen on tappanut Ginin ja on aika ottaa yhteys Tesshiniin ja tarjota tälle johtajuutta. Olisiko Tesshin jättänyt kogat ja ottanut "luvatun" paikan vastaan Oun johtajana vai olisiko hän kieltäytynyt, jos siis ajatellaan, että Sniperkin on valehdellut hänelle? Uskoisin, että Sniperin valheen saastuttamana Tesshin tuskin olisi paikkaa ottanut vastaan, mutta jos Sniper ei olisi ehtinyt valettaan kertoa, uskon, että Tesshin olisi lähtenyt Ouun uudeksi johtajaksi.

Kuten jo tiedämme, Tesshin on varsin taitava taistelija, onhan hän sentään Kurojakin poika. Hän on lisäksi viisas ja koska juuri hänet valittiin johtajuudenperijäksi, en usko, että Gin tai valintaa tehneet koirat olisi mitenkään väärää päätöstä tehnyt - sen verran minäkin luotan Ginin/whoevermadethatdecicion arviointikykyyn. Voi tosin olla, että Tesshin ei välttämättä olisi saanut puhuttua porukkaa niin paljoa puolelleen kuin Weed ja luulen, että tarinassa olisi vuodatettu todella paljon verta ja oikeudenmukaisuuden sanoma olisi varmasti unohtunut osittain tai jopa kokonaan. Weedhän oli tarinassa ainut, joka noudatti periaatettaan aina, eikä vain osittain ja se sai monen koiran ajattelemaan aivan uudenlaisella tavalla.

Vaikka koga onkin karsimaattinen, en usko, että se olisi yltänyt Weedin tasolle. Ehkä Tesshin olisi ollut kypsempi "aikuisempana" ja maailmaa nähneempänä kuin Weed, mutta jos se uskoi Sniperin valetta ottamatta asiasta selvää ennen hutilointia, en menisi luottamaan 100% sen arviointikykyyn. Sen sijaan uskon, että Tesshin olisi varmaankin otettu enemmän tosissaan johtajana ja ennen kaikkea soturina verrattuna pieneen Weediin, jota haukuttiin aina penikaksi heti kättelyssä ja joka joutui aina selvittelemään pätevyyttään.

Entäpä sitten lopputaistelu? Jos selviäisikin, että Gin onkin elossa ja on ennättänyt paikalle viime hetkellä ällistyttämään. Hougen haastaa Tesshinin taisteluun ja taistelu päättyy Hougenin kannalta ikävästi - häviöön, samaan tilanteeseen kuin Weedin kanssa. On aika tehdä päätös siitä, tapattaako Hougenin vai ei. Olisiko Tesshin jättänyt tanskandoggin eloon sen aneluista huolimatta? En usko. Jos unohdetaan tyystin Weedin sanat oikeudenmukaisuudesta ja toisesta (kymmenestä) mahdollisuudesta, en usko, että Tesshin olisi siinä vaiheessa enää jättänyt Hougenia eloon ja näin ollen Gin olisi joutunut pettymään valintaansa (uskon siis, että Gin olisi testannut myös Tesshinin johtajuus- ja oikeudenmukaisuustaitoa).

Jos ajatellaan taas niin, että Weed olisi ollut koko ajan mukana, mutta johtajuus olisi silti siirretty Tesshinille. Uskoisin, että Weedin oikeudentaju ja toimiminen kogan "oikeana kätenä" olisivat voineet muuttaa Tesshinin asennetta ja voi olla, että se voisi hyvin jättääkin Hougenin eloon - nuorempansa älykkyyden ansiosta tietysti.

Tällaisia ajatuksia minulta tämän asian suhteen. Kiatsulle kiitos aihe-ehdotuksesta, toivottavasti tämä oli sitä, mitä hait minulta. Mitä mieltä te muut olette? Millainen johtaja Tesshin olisi ollut?

Ei nimi miestä pahenna

...Tuttu sanonta? Tämä postaus käsittelee Ginga sarjojen nimiä! Mitä niiden takana voi olla ja millaisia ajatuksia ne ovat minussa herättäneet?

Gingassa on hyvin paljolti hienoja nimiä, mutta joukossa on (omasta mielestäni) muutama hieman kummallisempikin. Nimissä on hyödynnetty perinteisesti japanilaisia nimiä, mutta hyvin paljon löytyy myös englantilaisia nimityksiä. Olen huomannut, että monella ns. japanilaisella rodulla on asiaankuuluvasti japanilainen nimi ja eurooppalaisilla tai muuten vain "ulkolaisilla" roduille on usein englantilaiset nimet, poikkeuksia lukuunottamatta. Tämä on tietysti ihan luonnollista ja eurooppalaisia (tai muita ei-japanilaisia) rotuja pidetäänkin Japanissa uskoakseni ns. "ulkomaalaisina".

Koska varmaan kukaan meistä ei voi tietää, millä perusteilla Takahashi on loppujen lopuksi hahmojaan nimennyt, uskon pienen spekuloinnin ja olettamusten tekeminen olevan ihan sallittua? Monella gingahahmolla on hienosti jotakin asiaa tarkoittava nimi, kuten esimerkiksi Gin ja tiikeriveljekset, jotka on nimetty nimenomaan turkinvärinsä mukaisesti (tai niin ainakin oletan). Sitten löytyy kaarti jotakin asiaa tarkoittavia nimiä, kuten Mutsun kenraalien nimissä nähdään kuukausien nimiä, Kurojakin nimessä esiintyy sana "paholainen", Riki tarkoittaa voimaa, Weed rikkaruohoa ja Cross ristiä. Osa hahmoista on saanut nimensä myös erilaisten paikkojen mukaan: Akamehan on suomidubissa suoraan suomennettu Punasilmäksi, mikä menisi aika hyvin yhteen, jos hahmoparalla vain olisi punaiset silmät. Kuten tiedetään, Akamen nimihän tulee nimenomaan eräästä Japanin vuoresta, ei silmienväristä, kuten on aiemmin luultu. GB taas on saanut nimensä synnyinpaikkansa mukaan (Great Brittain). Myös Fuji on eräs vuori Japanissa. Kuten jo sanoinkin, kaartissa nähdään myös englantilaisia nimiä, jotka eivät virallisesti tarkoita mitään, kuten esimerkiksi Ben ja John.

Onko kukaan muu tullut ajatelleeksi, miksi Dodoa ja Shigurea ei ole nimetty -tora päätteisesti kuin muut kaikenit?

Nimillä on siis omat merkityksensä ja ne kytkeytyvät usein hahmon olemukseen ja niiden nimet kuvastavatkin niitä hyvin. Turkin värin mukaan nimeäminen on varmaankin itsestäänselvyys, mutta itse henkilökohtaisesti olen kiinnostuneempi nimistä, joiden alkuperä on vähän syvällisempi. Esimerkiksi Weed nimettiin "rikkaruohoksi" sen takia, että se ei tuntisi koskaan olevansa yksin rikkakasvien ympäröidessä sitä, Kurojakin sen sijaan uskon kuvastavan nimensä mukaisesti "mustaa paholaista", mikä on luonnollista ja sopivaa hänen tasoiselleen pahikselle. Sen sijaan jää varmaan arvoitukseksi, millä perustein esimerkiksi Mutsun kenraalit ovat saaneet nimensä juuri kuukausien mukaan (liittyisiköhän heidän syntymäkuukausiinsa kenties?) ja miksi Fuji ja Akame on nimetty vuorien mukaan.

Jossain vaiheessa keskusteltiin tiettyjen nimien "todellisesta" alkuperästä ja spekuloitiin, onko Takahashi halunnut tuoda niiden taakse jonkin "piiloviestin". Kaikkihan me tiedämme, että Weed sattuu tarkoittamaan myös huumetta, mikä tulee ilmi viimeistään siinä vaiheessa, kun kaverit alkavat kummastella, miksi ihmeessä seuraan sarjaa, jonka nimi tarkoittaa huumetta ja kun Googlen kuvahakuun kirjoittaa sanan Weed, eikä löydäkään kuvaa söpöstä koirahahmosta. Itse en menisi tätä allekirjoittamaan, sillä en usko, että vaikka Takahashi olisi nimennyt päähahmon tahallisesti "huumeeksi", Weedin nimellehän on pätevä ja hyvä selitys. Uskon, että itse tarinalla on oma sanomansa (jota on aiemmissa postauksissani jo puitu), mutten usko mihinkään piiloviestiin. Luulen Weedin nimen olevan vain "vahinko". Kieltämättä olisi kyllä kiintoisaa tietää, miten Takahashi itse on Weedin nimiasiasta mieltä.

Merin nimi on aina ollut ongelmallinen, enkä vieläkään osaa kutsua hahmoa sen "oikealla nimellä". 

Mistä nimistä sitten pidän itse ja mistä en? Henkilökohtaisesti tykkään tosi paljon japanilaisista, uniikeista nimistä. Tietystikin meille suomalaisille niin sanotut eksoottiset nimet ovat uniikkeja ja hienoja, kun taas japanilaiselle voi englantilainen nimi voi olla uniikki ja upea. Lempinimiäni gingasaagassa ovat mm. Jerome, Rigel, Kurojaki ja Shiro, niiden lausuminen kuulostaa kivalta ja kirjoitusasukin on jostain syystä mieleeni. Sen sijaan en ole kovinkaan innostunut nimistä, kuten GB. Vaikka nimellä onkin merkityksensä ja se on uniikki, on se silti jotenkin kummallinen, itse en nimeäisi maan mukaan omaa lemmikkiäni, vaan nimeäisin sen omasta mielestäni eksoottisella nimellä, jotai ei ihan heti kävele vastaan - tai sitten vaihtoehtoisesti jonkin tietyn henkilön mukaan. Sarjassa nähdään myös hyvin perinteisiä englantilaisia koirien nimiä sivuhahmoilla, joten voin sanoa, etten niistäkään oikein pidä, koska ne ovat sitten kuitenkin ehkä "liian perinteisiä". Toki en väitä, että niissä varsinaisesti mitään vikaa olisikaan.

Mitkä nimet viehättävät teitä ja miksi? Mistä nimistä taas ette pidä?

Suurennuslasin alla: Kommenttien valvonta

Facebookin Alternative blogs ryhmän sivustolla oli muutama kuukausi sitten gallup ja sen johdosta keskustalua siitä, kannattaako kommenttien valvonta blogissa. Hämmästyksekseni yllättävän moni sanoi olevansa sitä mieltä, että kommenttien valvonta antaa tietynlaisen negatiivisen kuvan blogista ja sen pitäjästä, vaikka moni sanoi pitävänsä valvontaa päällä vain siksi, että saa säädeltyä niiden laatua.

"MINÄ VARTIOIN TÄÄLLÄ!" Välillä sitä toivoisi, että häiriköiviä kommentteja odottelisi tällainen näky..

Mitä mieltä TE hyvät gingabloggaajat asiasta olette? Onko kommenttien valvonta blogissa typerää vai ymmärrättekö sen? Entäpä lukijat? Miten te koette asian?

Aihe ei oikeastaan kovin ajankohtainen tällä hetkellä ole, mutta mielestäni siitä on ihan hyvä keskustella, nyt kun moni gingablogikin on joutunut häiriköinnin uhriksi.

Näin alkuun kerron lyhyesti, mitä kommenttien valvonta ylipäätään tarkoittaa, jos joku ei sitä vielä tiedä: Kun kirjoitat kommentin X blogiin, kommentti ei ilmesty heti näkyviin, vaan se "lähetetään" ensin blogin pitäjälle sähköpostitse/blogin etusivulle ilmoituksena, jolloin blogisti voi sen lukea ennen julkaisua. Kommentin voi myös poistaa halutessaan, jos sitä ei halua julkaista.

Mielestäni on jokaisen oma päätös, haluaako pitää kommentit valvonnan alla vai ei. Jotkut ovat sitä vastaan, jotkut eivät. Haluan heti aluksi oikaista virheellisen luulon siitä, että kun kommentit on laitettu valvonnan alle, ei se tarkoita sitä, ettei kestetä kritiikkiä tai kriittisempiä, erimieltä olevia kommentteja ei julkaista(kuten olen huomannut väitettävän). Sen avulla on mahdollista valvoa ylipäätään kommenttien laatua hyvässä ja pahassa ja samalla pysyy perillä uusimmista kommenteista hyvin, jos ei aina muista sähköpostiaan vilkaista. Itse pidän kommenttien valvonnan päällä edellä mainituista syistä. Vaikka alunperin kommenttien valvonnan laitoinkin päälle häiriköinnin takia ja vaikka se onkin jo hyvin saatu ruotuun, pidän sen silti päällä siksi, että saan uusimmat kommentit heti esiin, kun blogieni hallintapaneeliin menen.

Jos jäi mietityttämään, mitkä seikat itse henkilökohtaisesti lasken häiriköiviksi, loukkaaviksi kommenteiksi, kannattaa lukaista Anonyymeistä kertova postaukseni läpi.

Mitä hyvää, mitä huonoa?

HYVÄT PUOLET KOMMENTTIEN VALVONNASSA

- Häiriköivät kommentit voi poistaa, ennen kuin ne leviävät nettiin. Nettikiusaaminen estetään jo tässä vaiheessa.
- Jos kommentoija on kirjoittanut vahingossa useamman kerran saman kommentin, voi ylimääräiset vahinkolaukaukset poistaa -> tuplapostaus vältetään.
- Kommentit voi tarkistaa ennen julkaisua.
- Jos ei muista vilkaista sähköpostiaan, näkee uusimmat kommentit blogin hallintapaneelissa.
- Häiriköinti loppuu yleensä lyhyeen, eikä häiriköijät jaksa enää pommittaa, kun huomaavat, ettei kommentteja enää julkaista.
- Huono ilmapiiri vähenee ja sen laatua voidaan valvoa.

HUONOT PUOLET KOMMENTTIEN VALVONNASSA

- Lukija ei saa heti kommenttiaan näkyviin, vaan voi joutua odottamaan hetken.
- Valvonta voi antaa huonon kuvan blogin pitäjästä: Eikö hän kestä kritiikkiä? Pelkääkö hän jotain? Miksi kommentteja valvotaan?
- Koska kommentti ei tule heti näkyviin, voi se käännyttää lukijat kannoillaan.
- Häiriköinti voi jatkua kommenttien valvonnasta huolimatta jotain muuta kautta

Siinäpä hieman listausta perustuen omiin mietteisiini ja näkemiini väitteisiin. Onneksi ainakin oman käsitykseni mukaan blogien häiriköinti on vähentynyt huomattavasti, kun asiaan on puuttuttu ja muutama bloggaaja on asiasta kirjoitellutkin rakentavaan henkeen. Harmi kyllä, näitä valopäitä kyllä löytyy aina joka lähtöön...

Pidätkö itse blogisi kommentit ruodussa?

Ajatuksia Hougen saagasta

Tässä sitä ollaan. Me fanit olemme saaneet lukea Ginga Densetsu Weedin 30 ensimmäistä osaa ja näin ollen olemme päässeet ensimmäisen merkittävän saagan loppuun. Niinpä ajattelin koota omia mietteitäni tästä saagasta sekä tietystikin muistakin saagoista tulevaisuudessa. Mitä pidin Hougen saagan mangaversiosta? Mitä hyvää, mitä huonoa? 

Vaikka Hougen olikin suurimmaksi osaksi yksi inhokkihahmoistani, oli se silti piirretty todella pelottavan näköiseksi muutamaan otteeseen. Tässä yksi esimerkki.

Hougen saaga on olettamukseni mukaan pisin saaga Weedissä, myöskin tunnetuin. Se on GNG:n perustarinaan aika lailla erilainen, toki samankaltaisuuksiakin oli hyvin paljon. Weedissä juoni oli kuitenkin ehkä vähän monimutkaisempi kuin GNG:ssä, sillä hahmoja oli paljon enemmän ja matkan varrella ehti sattua ja tapahtua kaikenlaista - kuitenkin perus juonen kulku GNG:hen verrattuna oli hyvin samankaltainen: Päähenkilö lähtee matkalle ystäviensä kanssa kokoamaan joukkoa tulevaa suurta taistelua varten.

Aloitetaan hyvistä asioista. Hougen saagan mangaversio miellytti minua. Koko WEED- sarjan alku, osat 1-3 ovat yksiä suosikkejani, sillä pidin hirmuisesti siitä, että päähenkilö on "vaihteeksi" villikoira ja että sen emo kuolee melkeinpä heti. Pidin hirmuisesti Lennystä (Merin äiti), sillä mielestäni tarina tarvitsi juuri hänen kaltaistaan sivuhahmoa ja mielestäni oli kiva, että muidenkin hahmojen vanhempia näytettiin. Saagan alkumetreillä tapahtui muutakin merkittävää, kuten Tokimunen traaginen kuolema, P4:n tarina, Smithin kuolema ja paljon muuta. WEEDin voisi siis sanoa olevan ehkä vähän traagisempi verrattuna GNG:hen, jossa hahmoja kuolee vähemmän.

Jos anime-Weed rupesi ottamaan pannuun ja sen ylioikeudenmukaisuudellista ajatustapaa oli vaikea ymmärtää, antaa mangaversio ymmärrystä asioille ja esittää Weedin hyvyyden toisenlaisella tavalla. Weed tekee virheitä, se toimii muutaman kerran vasten moraaliaan, se epäilee omia kykyjään, jopa sen omat alaiset epäilevät sitä.. Weedin voisi sanoa olevan koira siinä missä muutkin. Vaikka se onkin ihanteellinen hyvyyden puolesta puhuja, sekään ei aivan täydellinen ole. Weedin persoona ja ajatusmaailmasta sai paljon paremman ja järkevämmän kuvan mangassa, kun animessa sitä taas vedettiin ihan yli. Weed joutui mangassa kokemaan paljon vastoinkäymisiä. Se ei aina saanut käännytettyä vihollisia puolelleen, kuten Sniperiä, joka halusi pahaa hamaan loppuunsa saakka. Vielä tässä saagassa ei kuitenkaan selvinnyt, ymmärsikö Weed, että kaikille ei sitä sadannetta mahdollisuutta voi antaa.

Mangassa esiintyi paljon animesta pois jätettyjä hahmoja, kuten Sniper, Lenny, Mole, Mukku ja moni muu hahmo. Vaikka olen aina kironnut sitä, että Weedissä (ja Orionissa) on liikaa hahmoja, oli mielestäni kiva törmätä sellaisiin hahmoihin, jotka eivät olleet tulleet tutuiksi, esimerkkinä Mole. Mielestäni Hougen saaga sai paljon enemmän elävyyttä, kun törmäsi GNG ajoilta tuttuihin hahmoihin ja niiden jälkeläisiin. Mole oli suuressa roolissa viedessään viestiä Weedille, Sniper puolestaan oli sitäkin suuremmassa roolissa ja sen päämäärä oli kostaa Hopeanuolelle. Jokaisella animesta pois jätetyllä hahmolla oli oma tarinansa ja oma tehtävänsä ja mielestäni ne toimi mainiosti.

Osa mangaversion kohtauksista oli mielestäni toteutettu paremmin kuin animessa. Animessa moni asia oli hyvin yksinkertaistettu tai muutettu, kun taas manga perehtyi enemmän asioihin ja hahmoihin. Toisaalta taas osassa kohtauksista anime onnistui mielestäni paremmin, esimerkkinä Jeromen laumasta erottaminen. Mielestäni kuitenkin mangan alkukohtaukset olivat toteutettu paremmin ja vaikken mangan hitaasta temmosta niin ole pitänytkään, oli pitkä alku tässä kohtaa parempi, sillä siinä tapahtui asioita, jotka tuntuivat minusta merkittäviltä ja mielenkiintoisilta, esimerkiksi tuo mainitsemani Lenny stoori ja muut pienet kivat jutut.

Ihmisten mukaan ottaminen WEED:iin oli mielestäni kiva, sillä olisin kyllä kironnut Daisuken pois jättämistä. Vaikkakin ihmisten olemassa olo tarinassa oli melko turhaa ja he eivät parissa kohtaa olleet kuin tiellä, oli kivaa nähdä vanhoja tuttuja kasvoja ja etenkin nähdä, miten Daisuke on kasvanut. Pidin myös hirveästi kohtauksesta, jossa Hidetoshi päättää tappaa Johnin väärinkäsityksen vuoksi. Päätös tappaa oma entinen lemmikkinsä on varmasti kauheaa.

Sitten niitä asioita, joista en pitänyt. Kuten olen jo aiemmin toitottanut, Hougen on mielestäni naurettava ja hyvin kliseinen pahis. Vihaan sen alaisia, koska ne ovat yksinkertaisesti luusereita, jotka juoksevat karkuun heti kuin vain voi. Olisin toivonut enemmän ns. Taru Sormusten Herrasta meininkiä eli pahiksia, jotka seisovat johtajansa takana, kunnioittavat tätä ja taistelevat viimeiseen saakka. Mielestäni koko saagan pilasi juurikin pahisten typeryys ja se, että niiden uskottavuus puuttui oikeastaan kokonaan. Hahmoja oli mielestäni myöskin ihan liikaa, vaikka toisaalta oli ihan hyvä, että sivuhahmoillakin oli nimet ja niilläkin oli omat tehtävänsä, GNG:ssähän näin ei ollut, sivuhahmot olivat vain "randomeja" vieressä taistelijoita ja juoksijoita.

Vaikka Hougen saagassa oli paljon kohtauksia, jotka oli suoraan sanoen möhlitty animeen, oli mangassakin muutama kohtaus, jotka puolestaan anime oli toteuttanut paremmin. Näistä yksi oli Jeromen erottaminen laumasta, joka on varmasti yksi kohutuimpia WEED-sarjan kohtauksia. Mangassa ollut kohtaus jäi jotenkin vajaaksi, eikä Jeromen teko ollut mistään kotoisin, kun hän tappoi koirat, joita ei entuudestaan tunnettu. Sen sijaan animessa viholliset Thunder ja Lecter tunnettiin ja niiden tappaminen oli jollain tapaa ymmärrettävämpää, oliha ne sentään jo ehtineet sössiä monen monta asiaa. Mielipidettäni tuosta Jeromen erottamiskohtauksesta en ala tässä nyt sen enempää puimaan. Blogiani lukeneet tietävät varmasti mielipiteeni asiasta, joten ei aleta tämän tekstin kommentti osiossa pähkäillä sitä. Mangassa oli toki muitakin kohtauksia, joista en pitänyt, mutta ne ovat mielestäni hyvin pieniä verrattuna tähän Jeromen juttuun.

Mielestäni myös piirtotyylin muuttuminen yksinkertaisemmaksi on vähän ikävä juttu. Pidän toki Takahashin piirtotavasta edelleen, mutta pidin huomattavasti enemmän saagan ensimmäisten osien tyylistä kuin nykyisestä. Tämä tietenkin on mielipide kysymys, joitakin yksinkertaisempi tyyli miellyttää ja toisia ei. Tässä tapauksessa minua ei miellytä. Piirtotyyli on kuitenkin "esteettinen" asia, joten sen muuttuminen on mielestäni aika pieni juttu. Positiivista on se, että piirtotyyli muuttuu pikku hiljaa, ei yhtäkkiä kerta heitolla, kuten GNG:n puolella kävi.

Hougen saagassa nähtiin pitkiä taisteluita ja niitä oli paljon. Monenkohan osan arvostelussa totesin, etten meinannut jaksaa lukea, kun aina vain taistellaan? Taistelut olivat tosi puuduttavaa luettavaa, erityisesti, jos niissä oli hahmoja, jotka eivät omaan suosikkikaartiin kuulu. Pitkäveteisimpiä taisteluita oli varmasti kaikoirien taistelut ynnä muut "pikku taistelut", jotka eivät johtaneet mihinkään. Toki, Weed ja koko ginga sarja perustuu taistelemiseen vihollista vastaan, mutta rajansa kaikella. Osa taistelukohtauksista oli tosi pitkiä, mikä niistä tekikin tosi pitkäveteisiä. Sen sijaan Johnin kuolemaa edeltänyt taistelu, lopputaistelu Weedin ja Hougenin välillä sekä pari muutakin taistelua oli tosi mielenkiintoisia, koska ne olivat dramaattisia ja niissä yleensä tapahtui jotain merkittävää merkittävien hahmojen välillä.

Kokonaisuudessaan mangaversio Hougen saagasta oli onnistunut. Se antoi paljon eri näkökulmia erityisesti Weedin suhteen tyyppinä ja johtajana. Se tarjosi myös uusia hahmoja, joita animessa ei nähty ja niihin tutustuminen oli mahtavaa. Odotan innolla seuraavan saagan virallista alkamista ja pääsemistä sen kimppuun. 60 osan jälkeen voikin sitten pohtia, mikä saagoista oli paras ja mikä huonoin. Tällä hetkellä minua kiinnostaa eniten Venäjän Sotakoirat -saaga, jota ikävä kyllä joudumme vielä hetken odottamaan. Toivotaan, ettei se petä.

Arvostelussa: GDW osa 30 - Legendan perillinen

Tätä osaa on varmasti moni gingafani odottanut kuin kuuta nousevaa! Osa 30 on varmasti yksi uusia merkkipaaluja Suomen gingahistoriassa, nimittäin tässä osassa päästiin hyvin pian uuden saagan alkuun - tätä on odotettu suurella sydämellä! Minulla on blogin luonnoksissa postaus Hougen saagan herättämistä ajatuksista ja mielipiteeni kokonaisuudessaan tästä saagasta, julkaisen sen tosin hieman myöhemmin, sillä nyt on aika arvostella viimeinen osa Hougen saagasta!

Kansikuva on oikein viehättävä, yksi suosikkejani. Toisaalta taas alkaa hieman kyllästyttämään tuo ainainen metsämaisema ja värimaailma.

Tapahtumat jatkuivat hyvin samalla tavalla kuin animessa. Weedin ja Ginin reaktiot tiedettiin, joten suhtautuminen niihin oli hyvin neutraalia, mutta tässä osassa näki selvästi, että Gin vain testasi poikansa oikeudentajua ja kypsyyttä. Akame torui sitä ja näytti yllättyneeltä Ginin yhtäkkiä halutessa tappaa vihollisensa, mutta tajusikin pian tilanteen. Oli mielenkiintoista, miten niin moni oulainen meni halpaan ja mietin, mitäköhän olisi tapahtunut, jos Weed ei olisikaan antanut Hougenille mahdollisuutta elää? Mielestäni anime antoi Ginistä ja sen reaktiosta asiaan aivan erilaisen kuvan, mutta mangaa lukiessa huomasi, että hahmojen aatoksia ja sanomisiakin pitää lukea vähän rivien välistä, sillä tärkeimmät sanomat ja pointit ovat nimenomaan lukijan pääteltävissä! Miten nerokasta! Tämän takia suorastaan rakastan Takahashia! Lukija laitetaan ajattelemaan, mitä itse tekisi vastaavassa tilanteessa ja spekuloimaan, mitä hahmot sanoillaan todella tarkoittavat, kaikkea ei paljasteta tai tuoda esille suoraan.

Ihastelin Hougenin kyynelehdintää sen häviöstä ja halusta jatkaa tappamista, kunnes saikin luodin kalloonsa menneisyydessään olleelta mieheltä. Kuva, jossa Hougen makaa aivot pellolla, on mielestäni kierolla tavalla erinomainen. Siitä näkee koiran pahuuden ja sen ansaitsema loppu. Harmi kylläkin kohtaus meni tosi nopeasti ja tanskandoggin ampunut mies vain pamahti paikalle ja tussautti koiran pään palasiksi ilman sen kummempia pysähdyshetkiä ja viimeisiä sanoja. Jollain tapaa Hougen saaga loppui vähän typerään kohtaan, kun heti perään alkoikin jo uusi saaga. Mielestäni tämän olisi hyvin voinut tiivistää edelliseen osaan, mutta kyllä nyt tuntuu hienolta, että on viimeinkin päästy kaikkien odottamalle tuntemattomalle alueelle eli uusiin saagoihin, joista ei vielä tiedetä paljoa mitään!

UUDEN SAAGAN ALKU

Tämä saaga kertookin jo legendaksi ja fanien myötähäpeäksi nimetystä apinasaagasta. Omat odotukseni saagaa kohtaan ovat aina olleet suurta facepalmailua, mutta onnekseni voin kertoa yllättyneeni positiivisesti. Kohtaus, jossa kolme pientä pentua juoksee pakoon apinalaumaa on hyvin hyytävä, kun apinoista näkyy vain varjot ja kiiluvat silmät. Pennut piiloutuvat ja lopulta törmäävät Jeromeen, joka ilmeisesti oli suunnistamassa jonnekin. En enää itse asiassa edes muistanut, missä vaiheessa Jerome hävisi lauman seasta, mutta oli kivaa nähdä häntäkin pitkästä aikaa. Saaga alkoi siis hyvin mielenkiintoisella tavalla. Jotenkin en osaa vielä suhtautua apinoiden motiiviin tappaa koiria ja ryövätä niiden pentuja. "Koska Jumala käskee!" Voi härregyyd, sanonpa vaan. Sen sijaan pääpahisapina vaikuttaa aika kiintoisalta, lieneekö tuo Goheen apinaversio, kun tuntui olevan selvästikin viinaan menevä? Saa nähdä, mikä lienee todellinen syy koiranpentujen tappamiseen, toivon mukaan se on jokin järkevä.

Gin testasi Weedin oikeidentajua ja totesi poikansa olevan sopiva jatkamaan johtajuutta. Tästä kohtaa oli pakko ottaa kuva, sillä Ginin sanat saivat kyyneleet kirpoamaan silmiin. Kumpa meissä ihmisissäkin olisi joku, jota voisi palvoa samalla tavalla kuin kuvitteellista hahmoa.

Oli myös hienoa päästä seuraamaan vihdoin ja viimein Weedin ja Ginin suhdetta toisiinsa Hougenin kukistamisen jälkeen ja he vaikuttavat lähentyneen melkolailla, nukkuivat jopa vierekkäin. Ylistystä annan myös Weedin unelle, jossa Sakura antaa Joen ja Yukimuran pois ja pitää Weedin itsellään, sillä tämä kaipasi eniten hoivaa. Tietyssä mielessä hieman ihmettelen, miksei Sakura antanut Weediäkin pois, vaikka se emoaan tarvitsikin selvästi eniten.

En edes itse asiassa tajunnut, että pätkä Weedin lapsuudesta olikin unta. Täytyy kyllä sanoa, että en voinut olla nauramatta Weedin aatoksille siitä, että hänen näkemänsä uni oli oltava totta (vaikka niinhän se oli) ja vain sen perusteella päätti lähteä Hida-vuoristoon etsimään mahdollisia sisaruksiaan. Weedhän kyllä mainitsikin, että uni tuntui todelliselta, mutta en itse kyllä ainakaan olisi lähtenyt vain pelkän unen perusteella yhtään minnekään. Hieman hävetti myös Ginin toteamus asiaan tyyliin "Niin..Voi olla, että sinulla on sisaruksia". Oli kuitenkin toisaalta hyvä, että Weed sai edes jonkinlaisen syyn lähteä patikoimaan ja näin ollen saagakin pääsee alkamaan paremmin, kun matkaan lähdöllä on joku syy... Mutta olisin kyllä halunnut Weedin saavan tietoa sisaruksistaan jollain muulla tavalla.

Weedin suhteen päästiinkin jo hienosti vauhtiin, sillä se pelasti joukkoineen pienen apinanpoikasen Pepen Yukimuran alaisilta, jotka ilmeisesti tappoivat apinoita vain johtajansa käskystä. Weed kuuli myös ensimmäistä kertaa veljensä nimen ja vaikutti jotenkin toiveikkaalta ilmeestään päätellen (mikä taas oli outoa, koska Yukimurakin olisi voinut olla kuka tahansa). Kohtauksessa tuli hyvin esille se, miten Weed ei halua hyödyntää asemaansa eri tilanteissa, sillä se kiusaantui selvästi GB:n "paljastuksesta" tämän olevan Oun ylipäällikkö. Mielestäni Weed on hyvinkin nöyrä, vaikka Gin antoikin hänelle johtajuuden. Weed ei pröystäile, vaan se toimii samalla tavalla kuin kuka tahansa.

Viinanhuuruinen pahis.

Yukimura saapuu paikalle auttamaan Jeromea ja kolmea pentua apinoiden häätämisessä.

Yukimuran ensi-esiintyminen! Olen odottanut sitä kuin kuuta nousevaa ja nyt se viimeinkin tapahtui. Mura tuli hyvin mainiossa ja järkevässä kohtaa esille, niin kuin legendan perillisen kuuluukin. Hahmo vaikuttaa hyvin karismaattiselta ja viehättävältä, minkä takia huokaisinkin helpotuksesta, sillä minulla oli pieni pelko persauksissa, että hahmo on ryssitty jotenkin. Tosin täytyy taas koputtaa puuta ja sanoa, että en ymmärtänyt, miksi ihmeessä Yukimura ehdotti Jeromea liittymään laumaansa tuosta noin vain häntä sen enempää tuntematta. Vielä enemmän yllätyin Jeromen myöntymisestä! Kohtaus oli jotenkin tosi epämääräinen, mutta olen iloinen, että Mura saatiin jo nyt tarinaan mukaan.

Kaiken kaikkiaan tämä osa oli todella hyvä. Apinasaaga ei näin ensisilmäyksellä vaikuta ihan niin nololta kuin aluksi kuvittelin, vaikken vielä osaakaan ehkä täysin suhtautua niihin pahiksina. Noh, onpahan mielikuvitusta hyödynnetty ja ennen kaikkea erilainen pahis! Tämän saagan suhteen minulla ei toistaiseksi ole mitään sen suurempia odotuksia, mutta katsotaan, mitä tuleman pitää.

Foorumiroolipelaaminen, mitä se on?

Tällä kertaa puhutaankin vähän gingaan liittymättömästä asiasta, nimittäin foorumiroolipeleistä ja niiden maailmasta. Itselläni on roolipelaamisesta kokemusta monia vuosia, mutta pidin todella pitkän tauon, kunnes kuukausi sitten päätin liittyä takaisin erääseen suosikkiroolipeliini Clichéen.

Koska foorumiroolipelit jostain syystä eivät enää vedä porukkaa puoleensa niin paljon kuin ennen, koen melkeinpä velvollisuudekseni nostaa sen ansaitsemaa mainetta ylöspäin. Keskityn tässä tekstissä ainoastaan foorumiroolipeleihin, sillä minulla on kokemusta ainoastaan niistä.

Tässä pikaopas roolipelaamisen maailmaan!

Roolipelaus? Mitä se on?

Lyhyesti kuvailtuna roolipelaus on niin sanotusti esiintymistä toisena, omakeksimänä hahmona. Sitä voisi kuvailla tietynlaiseksi näyttelemiseksi, jossa eläydytään valitsemaansa/luomaansa hahmoon.

Millaista on roolipelaaminen foorumilla?

Foorumiroolipelaaminen tapahtuu nimensä mukaisesti foorumilla eli ns. keskustelupalstalla.

Foorumiroolipelit ovat mielestäni hyvin yksinkertaisia. Jos roolipeli liittyy johonkin tiettyyn sarjaan, kuten vaikkapa Hopeanuoleen, valitset hahmolistasta itsellesi mieluisen hahmon, jolla haluat pelata ja joka ei ole jo jonkun muun käytössä. Jos taas roolipeli perustuu itse keksimiin hahmoihin, luot itsellesi mieluisan hahmon, jolla koet osaavasi pelata. Keksit hahmollesi ulkonäön roolipelin sääntöjä noudattaen (niistä alempana lisää) ja kirjoitat sille esittelyn roolipelin vaatiman kaavakkeen mukaisesti. Perinteisessä hahmoesittelykaavakkeessa kerrot hahmosi nimen, iän, sukupuolen, luonteen, ulkonäön ja menneisyyden. Jotkut roolipelit voivat vaatia kirjoitettavaksi myös muita asioita, joista kannattaa ottaa hyvin selkoa ennen roolipeliin liittymistä. Ensimmäisen hahmon kuitenkin kannattaa olla mahdollisimman lähellä sinua itseäsi ja omaa luonnettasi, sillä hahmolla, joka muistuttaa hyvin pitkälle sinua, on kaikista helpointa pelata.

Foorumiroolipelaaminen sopii hyvin kaikille, jotka pitävät kirjoittamisesta. Useimmat roolipelit itse asiassa vaativat hyvää äidinkielen hallintaa, joten sen kannattaa olla kunnossa ennen kuin lähtee pelaamaan.

Vanha Cliché hahmoni Sanityreaper.

Vanha Ninja Dog Web ja Cliché hahmoni Blod.

Säännöt?

Foorumiroolipeleissä on yleensä hyvin samankaltaiset säännöt, mutta ne kannattaa lukea aina huolella läpi, sillä jokaisella roolipelillä on omanlaisensa säännöt, jotka perustuvat käyttäjien itsensä hyviksi kokemiin toimintatapoihin.

Tärkein sääntö roolipeleissä on varmastikin hahmoesittelykaavakkeen pakollisuus. Hahmo on hyväksytettävä jossakin ennen sen ottamista peliin ja rekisteröitymistä foorumille. Hahmot hyväksytetään paikassa, jossa se on pyydetty tehdä. Yleisin paikka hyväksyttämiselle on hahmoesittelyille suunnattu vieraskirja.

Yleisimpiä sääntöjä foorumiroolipeleillä on se, että toisen hahmoa ei saa esittää tai "liikuttaa" ilman sen omistajan lupaa tai erillistä sopimusta pelaajien välillä. Koska oikeassa elämässäkään et voi tietää kaverisi ajatuksia 100% tai tiedä, aikooko hän liikuttaa oikeaa vai vasenta kättään seuraavaksi, et voi tehdä niin myöskään roolipelimaailmassa. Vaikka vastapelaajasi (eli henkilö(t), jonka kanssa pelaat) kertoisikin pelitekstissään jotain oleellista vaikkapa hahmonsa menneisyydestä, mutta hahmo ei ole kertonut asiaa sinun hahmollesi, ei näin ollen hahmosi voi asiasta tietää mitään. Taistelupeleissä sen sijaan hahmosi ei saa olla voittamaton, eikä se voi tappaa toista hahmoa ilman sopimusta.

Lisää säännöistä kannattaa ottaa selvää roolipelin itsensä sivustoilta.

Millaiset pelit ovat helppoja aloittelijoille?

Aloittelijoille on yleensä tehty omat roolipelinsä ja ikäväkseni täytyy tunnustaa, että moni roolipeli kaitsee aloittelevia roolipelaajia, sillä ohjaus siihen voi toisinaan olla aikaa vievää ja haastavaa. Onneksi on kuitenkin olemassa roolipelejä, jotka huolivat mukaansa aloittelijoita ja opastavat heitä siihen.

On vaikeaa sanoa, millainen roolipeli tuntuu helpolta, sillä jokainen kokee helppouden vähän eri tavalla. Esimerkiksi roolipelit, joissa on mahdollisimman yksinkertainen juoni, ovat niitä helpoimpia. Sen sijaan, jos roolipeli sisältää hirveästi sivujuonia, jotka jokaisen pelaajan tulee huomioida, voi olla hyvin vaikeita. Kannattaa siis kysyä roolipelin ylläpidolta suoraan, sopiiko peli aloittelijalle, jos olet epävarma asiasta.

Mitä hyödyn roolipelaamisesta?

Sen lisäksi, että roolipelaaminen on mukavaa ajanvietettä, oppii siinä samalla kirjoitus- ja tarinankerrontataitoja. Samalla mielikuvitus kehittyy sekä tietysti eläytymistaidot. Lisäksi luovuus pääsee valloilleen, kun saa itse kehitellä itselleen mieluisan hahmon.

Roolipelisivustoja

Cliché (Koiraroolipeli)
New Rise (Hopeanuoleen perustuva roolipeli)
Uusi Legenda (Hopeanuoleen perustuva roolipeli)
Foorumiroolipelit (Sivusto, jolle on listattu roolipelejä)